Hallitus on päättänyt lisenssien hinnat v. 2024. Lisenssit on ostettavissa Suomisportista 1.1.2024 alkaen.
Karhunpentu- ja harrastajalisenssien hinnat pysyvät samoina, mutta kilpailulisenssien hintoihin tulee 5-15 e korotus. Uutena vaihtoehtona tulee kertalisenssi myös U15 ja nuoremmille.
Kilpailulisenssit oikeuttavat kaikkiin harrastajalisenssien oikeuksien lisäksi osallistumisen sääntöjen mukaisiin Painiliiton tapahtumakalenterissa oleviin kilpailuihin, joihin lukeutuvat esim. ikäkausikilpailut, kansalliset kilpailut sekä alue-, SM- ja KLL-mestaruuskilpailut. Kansainvälisen Painiliiton (UWW) kalenterikilpailuihin vaaditaan lisäksi UWW:n lisenssi, joiden hankinta tapahtuu vuosittain Painiliiton toimiston kautta.
Harrastajalisenssit oikeuttavat osallistumaan Painiliiton jäsenseurojen järjestämiin harjoituksiin / tapahtumiin sekä harjoituskilpailuihin, jotka eivät ole Painiliiton tapahtumakalenterissa. Lisenssi ei sisällä vakuutusta, vaan lisenssin ostaja valitsee oheisen Sporttiturvan (= vakuutus) tai huolehtii muutoin harrastajan vakuutusturvasta. Seurat huolehtivat siitä, että jokainen seurassa harrastava on hankkinut lisenssin ja turvaa sillä myös valmentajien/ohjaajien vastuuvakuutuksen toimivuuden. Mikäli harrastajalisenssi korotetaan kilpailulisenssiksi kesken vuoden, maksetaan vain lisenssien hinnan erotus.
Karhunpentulisenssi on tarkoitettu kaikille Nallepainin, Nassikkapainin ja Painikoulun ryhmissä harrastaville lapsille. Jokainen harrastaja (vanhemmat) ottaa oman Sportti-ID -tunnuksen.
Kertalisenssi mahdollistaa osallistumisen yksittäiseen painikilpailuun. Lisenssin on oltava voimassa viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä, jotta voimassaolo voidaan todentaa. Kertalisenssin hintaa ei hyvitetä, vaikka myöhemmin saman kalenterivuoden aikana hankkisi vuosilisenssin.
Muut lisenssit
Valmentajalisenssiä suositellaan kaikille painin parissa valmentaville ja ohjaaville, sillä valmentajien vastuuvakuutus (Tuplaturva) vahvistuu rekisteröitymisen myötä.
Valmentajalisenssi vaaditaan SM-kisoissa valmentajaksi ilmoitettavilta henkilöiltä ja liiton valmentajakoulutustilaisuuksiin osallistuvilta.
Valmentajalisenssin voi hankkia myös kaikki muut seuratoimijat.
UWW:n tuomareille lähetetään lisäksi 100 euron UWW:n lisenssimaksu, josta lähetetään erillinen lasku.
Minkä tahansa kilpailulisenssin ostanut, joka on käynyt tuomarikurssin, voi ilman lisämaksua saada tuomarikortin ilmoittamalla siitä Painiliittoon Merjalle.
Painiliitto edellyttää, että lisensseihin sisältyy tapaturmavakuutus.
Jos ei ole omaa kamppailulajit kattavaa tapaturmavakuutusta, niin lisenssin oston yhteydessä voi hankkia Pohjola Sporttiturva-vakuutuksen tai hankkia sen toisen vakuutusyhtiön kautta.
Pohjola Sporttiturvan hintoja on jouduttu korottamaan vakuutusyhtiön esityksen mukaisesti.
Yleisessä ja U17/U20 kilpailuvakuutuksessa on kaksi vaihtoehtoa: hoitokorvaus joko 5 000 e tai 15 000 e). Kaikissa muissa vakuutuksissa hoitokorvaus on 15 000 e.
HUOM!
Karhunpentuvakuutusta ei voi hankkia Suomisportin kautta vaan seura voi hankkia edullisen ja kattavan ryhmävakuutuksen rekisteröidyille harrastajille Painiliiton kautta. Ryhmää voidaan täydentää uusilla nimillä vakuutuskauden aikana ja jokaisesta alkavasta uudesta ryhmästä seuralle lähtee 40 e lasku. Ryhmävakuutuksen käytöstä on erillinen toimintaohje.
Sporttiturva lyhyesti
Sporttiturvasta korvataan, kun loukkaantunut äkillisen tapahtuman seurauksena – esim. akillesjänne repeää tai polvi menee sijoiltaan. Myös rasitusmurtuma tai sen esiaste korvataan, mikäli se ilmenee äkillisen tapahtuman yhteydessä. Äkillisen tapahtuman tulee sattua Sporttiturvan voimassa ollessa.
Sporttiturvan tuoteopas / Kertavakuutuksen tuoteopas / Karhunpentuvakuutuksen tuoteopas
Lisätietoja ja toimintaohjeet sivuilta mm. vahinkoapu.pohjola.fi.
Jokainen seura nimeää seurakäyttäjän, jolla on myös tilinkäyttö- ja maksuoikeudet. Tällöin seurakäyttäjä pystyy hankkimaan lisenssejä seuran jäsenille, ilmoittamaan heitä tapahtumiin jne. Seurakäyttäjä voi tehdä lisenssihankintoja ja ilmoittautumisia kaikille sellaisille seuransa jäsenille, joilla on Suomisportissa rekisteröitynä Sportti-ID. Sportti-ID:n avulla seurakäyttäjä löytää kyseisen henkilön järjestelmästä.
HUOM! Seuran ei pidä tehdä jäsenelle Sportti-ID:tä, sillä se vaikeuttaa huomattavasti myöhempää toimintaa. Ohjatkaa vaikka kädestä pitäen harrastajan tai hänen vanhempansa tekemään Sportti-ID. Sporttitilin luominen / sisäänkirjautuminen (video).
Seurakäyttäjyyttä haetaan Suomisportista ja se hyväksytään Painiliiton toimiston toimesta.
SUOMALAISEN PAININ, PAINISEUROJEN JA PAINILIITON ELINVOIMAISUUDEN KANNALTA ON VÄLTTÖMÄTÖNTÄ, ETTÄ KAIKKI SEURATOIMINNASSA MUKANA OLEVAT HARRASTAJAT, KILPAILIJAT, VALMENTAJAT, TUOMARIT, OTTELUJÄRJESTÄJÄT, OHJAAJAT JA MUUT SEURATOIMIJAT REKISTERÖITYVÄT LISENSSIJÄRJESTELMÄÄN. TÄMÄNHETKINEN ARVIO REKISTERÖITYNEIDEN MÄÄRÄSTÄ ON 10-15 % KAIKISTA PAINISEUROISSA HARRASTAVISTA JA TOIMIVISTA.
KANNUSTAMME, NEUVOMME JA PALKITSEMME SEUROJA, JOTKA LÄHTEVÄT MUKAAN TÄHÄN KOKO LAJIN KEHITYSTYÖHÖN.