Painiseuroille OKM:n seuratukea – 2023 seuratuet julkaistu

Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM on tänään julkaissut Seuratoiminnan kehittämistuen 2023 saajat. Yhteensä OKM jakoi tukea 4,3 miljoonaa euroa ja tukea myönnettiin 350 hankkeelle. Joukossa on jälleen lukuisia painiseuroja, jotka saavat näin avustusta toimintansa kehittämiseen.

Myönnetyt avustukset ja tietoa seuratoiminnan kehittämistuesta

Samalla OKM viestittää seuroille, että kaikille avustusta hakeneille toimitetaan päätöskirje toukokuun aikana.

Lisäksi OKM muistuttaa, että viime vuonna avustusta saaneiden hankkeiden osalta selvitykset tulee olla tehtynä 30.4.2023 mennessä.

Vuoden 2023 seuratukea haettiin 30.11.2022 mennessä. Seuraava tukihaku on jälleen loppuvuodesta. Olkaa aktiivisia ja aloittakaa hankkeen suunnittelu hyvissä ajoin!

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X