Ville Heino Painiliiton koulutuksen kehittämishankkeeseen

Ville Heino aloittaa 1.8. Painiliiton ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen kehittämishankkeen asiantuntijana. OKM:n tukeman hankkeen tarkoituksena on auttaa painin seuratoiminnan toipumista koronapandemian aiheuttamista haasteista kehittämällä ohjaajien ja valmentajien osaamista. Tehostetulla koulutustoiminnalla pyritään sekä lisäämään seuroissa toimivien valmentajien määrää että kehittämään nykyisten toimijoiden osaamista.

Porilainen Ville Heino (30) on tuore Liikuntatieteiden maisteri Jyväskylän Yliopistosta. Hänellä on myös liikuntatieteiden kandidaatin tutkinto Cambellin Yliopistosta Pohjois-Carolinasta, jossa hän paini ja opiskeli stipendiaattina 2013-2017.  Heinon saavutuksena Yhdysvaltojen luunkovassa yliopistopainissa oli pääsy kaksi kertaa NCAA-lopputurnaukseen. Maailmanmestaruuskisoissa Ville Heinon paras sijoitus oli seitsemäs Budapestin 2018 kisoissa vapaapainin sarjassa 86 kg. Silloin pääsy mitaliotteluihin oli niin lähellä, että seitsemäs sija oli Porin Paini-Miesten kasvatille pettymys. Ville Heino päätti kilpailu-uransa Tokion viimeiseen karsintaturnaukseen keväällä 2021, jossa hän sijoittui viidenneksi.

Ville Heinon kommentit uudesta tehtävästä: ”Olen uudesta tehtävästäni hyvin innoissani. Haaveissa oli, että pääsisin jatkamaan painin parissa työskentelyä vielä oman aktiiviuran jälkeen. Lähden innokkaasti työskentelemään ja tuomaan omaa osaamistani suomalaisen painin kehittämiseen.”

Pasi Sarkkinen: ”Olen tyytyväinen, että saimme Ville Heinon kaltaisen huippuosaajan kehittämään valmentajakoulusta. Villen lajiosaamisella, kokemuksella ja koulutuksella pystyy toimimaan uskottavasti kaikilla ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen tasoilla.”

Lisätietoja: Suomen Painiliitto, toiminnanjohtaja Pasi Sarkkinen (050 3600 036, pasi.sarkkinen@painiliitto.net)

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X