Herman Kare-turnaus järjestetään – päivitetty 15.1.

15.1.2022

Kisoja voi seurata suorana klo 10:30 alkaen Kouvolan Sanomien nettisivuilla olevien linkkien välityksellä.

Matto 1Matto 2 / Kouvolan Sanomat

Kooste mitaliotteluista (vain tilaajille)

Tulospalvelu


13.1.2022

Huomioikaa, että painijoilla ja tuomareilla tulee olla kotimaan lisenssi maksettuna ennen punnitusta. Lisenssit hankitaan Suomisportin kautta.

Herman Kare on UWW:n kalenterikilpailu, joten kotimaan lisenssin lisäksi kilpailuissa tarvitaan myös UWW:n lisenssi. Ne on hankittu Painiliiton toimesta niille, joiden voimassa olevan Suomen passin henkilötietoaukeaman kuva on jo entuudestaan liitossa tai jotka ovat toimittaneet kuvan tämän vuoden puolella. Kaikille ei kuitenkaan passin kuvan puuttumisen takia ole voitu lisenssiä hankkia.

Painija voi tarkistaa vuoden 2022 UWW:n lisenssinsä voimassaolon tästä.


11.1.2022

Kilpailupaikalle pääsevät ainoastaan osallistumismaksun suorittaneet ja punnitukseen mennessä akkreditoidut henkilöt.

Ulkomaisilta joukkueen jäseniltä edellytetään Suomeen saapuessaan korkeintaan 48 tuntia vanha negatiivinen pcr-testin tulos.

Ulkomaiset painijat, valmentajat sekä kilpailun tuomarit ja toimitsijat testataan pikatesteillä perjantaina 14.1. Scandic Kouvolassa.

Suomalaiset painijat ja valmentajat testataan pikatesteillä la 15.1 klo 7-8 välisenä aikana Scandic Kouvolassa.

Suomalaisilta painijoilta ja valmentajilta edellytetään lisäksi negatiivinen testitulos, joko pcr-testi otettuna 72 h tai antigeenitesti otettuna 48 h ennen aamupainien alkua. Suositus, että testit otetaan mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa, mutta niin, että on saanut negatiivisen tuloksen ennen matkalle lähtöä.

Herman Karen kilpailuajat ovat muuttuneet. Aamupainit alkavat klo 10.30, avajaiset klo 15.45 ja finaalit klo 16.

Lisätietoja:
Timo Pahkala 040 354 2530 tai
Joonas Hietala 040 543 7624


5.1.2022

Herman Kare -turnaus sai 5.1. järjestämisluvan paikallisilta terveysviranomaisilta.
Kilpailut järjestetään ilman yleisöä.

Kilpailun ilmoittautumisaikaa on suomalaisten osalta jatkettu 7.1. asti.

Kutsu FIN / ENG kutsuun (sis. sanitary protocol)


Tämän hetken tiedon mukaan Herman Kare-turnaus ollaan järjestämässä 15.1.2022 Kouvolan Jatke Areenalla, mutta ilman yleisöä.

Kilpailu tullaan livestreamaamaan ja siitä ilmoitetaan tarkemmin lähempänä kilpailua.

Lisätietoja: Timo Pahkala, 040 354 2530

Suomen joukkue kisoissa (päivitetty 12.1.):

60 kg: Tino Ojala -> Aleksi Seppälä
67 kg: Nestori Mannila
72 kg: Elmer Mattila
77 kg: Matias Lipasti -> Mikko Peltokangas
82 kg: Jonni Sarkkinen
87 kg: Petteri Kukkola -> Juho Pahikainen
97 kg: Antti Haanpää
130kg: Konsta Mäenpää

Valmentajat: Juha ”Pikkis” Lappalainen ja Marko ”Myhi” Yli-Hannuksela

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X