1.7.2023 lähtien kaikissa liiton kilpailukalenteriin kuuluvissa kilpailuissa järjestävä seura lisää 5 euroa per kilpailija osanottomaksuun (pl. järjestävän seuran kilpailijat). Kertyneen summan järjestävä seura jakaa kilpailuun osallistuville kotimaisille tuomareille verottomana päivärahana. Päiväraha voi kuitenkin olla maksimissaan matkustussääntöjen mukaisen päivärahan suuruinen (v.2022 45 EUR/vrk).
Kuten aiemminkin, SM- ja KLL-kilpailuissa sekä Suomessa järjestettävissä UWW:n kilpailuissa valituille kotimaisille tuomareille maksetaan majoituskulut ja matkakorvaukset matkustussääntöjen ja kilpailusopimuksen mukaisesti.
Lisäksi päätettiin, että vuoden 2024 alusta lähtien kansallisia kilpailuja ei myönnetä seuralle, jolla ei ole aktiivisesti toimivia tuomareita.
***
Syksyllä järjestetty hybridikoulutus todettiin onnistuneeksi, mutta osallistujia koulutuksiin on saatava lisää. Hybridikoulutusmallia jatketaan ja tavoitteena on pitää yksi koulutus keväisin ja yksi syksyisin. Näiden koulutusten tukena ovat alueelliset koulutukset. Hybridikoulutusmalli pyritään ottamaan käyttöön myös ottelujärjestäjäkoulutuksiin.
Tuomarikoulutusten vastuuhenkilönä toimii Joonas Hietala ja ottelujärjestäjäkoulutusten vastuuhenkilönä Jari Erkkola.
***
Sarja-, ypv- ja liikerajoitusasiat:
Yllä mainitut muutokset ikäluokka- ja sääntöasioihin voivat tulla voimaan 1.7.2023, mutta sitä ennen suositellaan käyttämään niitä mahdollisimman laajasti ikäkausikilpailuissa.
SM-kisoissa painitaan UWW:n säännöillä.
Ehdoton ikäraja siten, että U15 painijat eivät osallistu yleisen sarjan kilpailuihin eivätkä myöskään U20 kisoihin. Aikuisten sarjassa vaaditaan vuoden 2023 alusta lähtien kilpailupäivänä alle 18-vuotiaalta urheilijalta vanhempien ja oman valmentajan allekirjoittama lupa. Vanhempi/huoltaja on vastuussa alaikäisestä henkilöstä ja valmentajan tulee pystyä arvioimaan painijan edellytykset osallistua ko. kilpailuun.
Naispaini:
Kreikkalais-roomalainen paini:
Vapaapaini:
Lupa osallistua SM-kilpailuun on ulkomaalaisen painijan kohdalla aina haettava erikseen ennen ilmoittautumisajan päättymistä Painiliiton kilpailuvaliokunnalta.