Painin SM-kilpailut 125v.
Kuva: Mauno Ketola
”Pahus soikoon, pärjään noinkin vanhoille parroille”
Keijo Manni on voittanut eniten painin suomenmestaruuksia, yhteensä 33 kappaletta. Se vaati pitkiä päiviä ja vankkumatonta tukea kotoa.
Keijo Manni muistaa yhä elävästi ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden, vaikka aikaa siitä on ehtinyt vierähtää jo 51 vuotta. Elettiin marraskuuta vuonna 1971. Vapaapainin SM-kilpailut käytiin Tampereella. Tuolloin parikymppinen Manni oli edellisenä vuonna voittanut vapaapainin miesten 90 kilon sarjassa SM-pronssia, ja aiemmin kaksi SM-kultaa pojissa sekä kolme junioreissa. Miesten sarjassa kultamitalin saavuttaminen tuntui silloin uskomattomalta.
– Olihan se jämerä tunne, kun voitto tuli. Finaalivastustaja oli noin 35-vuotias, eli melkein itseä tuplasti vanhempi. Ajattelin, että pahus soikoon, pärjään noinkin vanhoille parroille, Manni muistelee hymyssä suin.
Voitto tuli aina
Sittemmin Keijo Manni voitti miesten Suomen mestaruuksia peräti 33, niistä 17 kreikkalais-roomalaisessa painissa ja 16 vapaapainissa. Samaan ei ole pystynyt kukaan muu painija. Voitto tuli aina, kun mies otti SM-kilpailuihin osaa. Välistä ei jäänyt montaakaan kisaa.
– Kerran olimme SM-kisojen aikaan Minnesotassa Moskovan olympialaisiin valmistavalla leirillä Pertti Ukkolan ja Mikko Huhtalan kanssa. Ja pari kertaa taisi olla joku tapaturma, enkä siksi päässyt.
Vaikka katkeamaton voittojen putki jatkui aina 90-luvun alkuun saakka, toteaa Manni, ettei hän koskaan tuntenut mitään ennakkopaineita, saati ylivoimaisuuden tunnetta.
– Koskaan ei saa tuudittautua siihen voiton tunteeseen. Pitää vain yrittää tehdä vielä paremmin. Se tuudittautuminen on monessa asiassa sellainen, että se lopettaa kipinän. Ja kipinä pitää olla, kun eteenpäin menee, Manni toteaa painokkaasti.
Vuosikymmeniin mahtuu valtava määrä painimuistoja. Palkintopallille oli aina hieno nousta, mutta monet kohtaamiset ovat jääneet sitäkin enemmän mieleen.
– Meillä oli kisoissa painijoiden kesken tapana pohdiskella, mitä otteluissa tulee tapahtumaan. Pikku vetojakin lyötiin. Suuta soitettiin, mutta ei änkätty vaan keskusteliin. Paini toi paljon hyviä kavereita.
Harjoittelu muuttui löysemmäksi
Eräässä kilpailuissa Manni väänsi pisteitä saman verran, kuin hänellä on nyt suomenmestaruuksia. Silloin ei ypv:tä tunnettu. Ottelu päättyi pistein 33-1 tuomarin pillin vihellykseen yhdeksän minuutin jälkeen, sillä Manni ei yrityksistä huolimatta saanut kaveria selälleen.
SM-kisojen voittoputki katkesi vasta vuonna 1992 Lapualla, kun Juha ”Nalle” Ahokas jätti Mannin hopealle 130 kilon sarjassa. Se sinetöi lopettamispäätöksen, joka oli jo sitä ennenkin käynyt ajoittain mielessä.
– Nalle oli silloin ylivoimainen niin kokonsa puolesta kuin muutenkin. Itse olin käytännössä 90 kilon kaveri, mutta iän mukana paino oli noussut ja harjoittelu muuttunut löysemmäksi. Nalle sen sijaan oli todella hyvä raskaan sarja kaveri. Olihan se vääjäämätöntä, että jossakin kohtaa nuoret menevät ohi.
Kysyttäessä Manni pohtii hetken sitä, mikä johti siihen, että voittoja tuli voiton perään. Kysymys on vaikea, ja yksiselitteistä vastausta on vaikea löytää. Ehkä se oli monen osatekijän summa.
– Kyllä se oma elämäntapa vaikutti. Olin – ja olen yhä- maanviljelijä ja tottunut tekemään raskasta fyysistä työtä. Tein pitkää päivää työssä ja urheilussa. Jos meinaa edetä ja menestyä, niin siinä on vain pahus vieköön tehtävä aika pitkää päivää.
Vuodessa 55 kilpailua
Yhden vuoden ajan Manni kirjasi ylös jokaisen kilpailun. Niitä kertyi yhteensä 55. Kisoja oli silloin Pohjanmaalla viikollakin. Tuo vauhti saa miettimään kotioloja. Sieltä on tultava täysi tuki, jos toinen on jatkuvasti kisoissa ja leireillä.
– Siinä on toinen osapuoli ollut valtavan kovilla. Nostan vaimolle hattua. Maatalous oli meidän työ, ja kaikilta ei onnistuisi se, että isäntä on aina menossa.
Vaikka Mannin kaulaan on ripustettu SM-kultaa huikeat 33 kertaa sekä kerran EM-hopeaa ja kerran EM-pronssia, eivät mitalit ole hänestä ainoa asia, mitä kilpailuissa tulee tavoitella.
– Pelkkä voitto ei vielä anna mitään Toivon, että meidän nuoret ymmärtävät sen, että tärkeintä on hyvä kilpailu. Ja se, että uskaltaa lähteä koittamaan taitojansa. Kun aikaa menee ja kilpailuja käy paljon, niin sitten tulee myös menestystä. Siksi toivon, että tuleviin SM-kisoihin ja muihin lähdettäisiin innolla mukaan, hän kannustaa.
Mari Mäkinen