Suomen Painiliitto huomioi yhdessä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa kevään ja kesän nuorten EM-kisoissa menestyneitä urheilijoita. Alkuvuoden aikana on käyty Europanmestaruuskilpailuja aikuisten lisäksi neljässä eri ikäluokassa. Suomi saavutti näistä kilpailuista yhteensä neljä mitalia kolmesta eri ikäluokasta.
Otso Yli-Hannuksela jatkoi upeasti perheensä ja seuransa (Ilmajoen Kisailijat) vahvoja painiperinteitä ja voitti Suomen ensimmäisen U15 ikäluokan Europanmestaruuden. Saavutus tuli kreikkalais-roomalaisen painin sarjassa 75 kg. Samassa kilpailussa Helsingin Hakan Sultan Kusht saavutti pronssia sarjassa kr 57 kg. Kilpailu käytiin kesäkuussa Italian Caorlessa.
Vahvoja otteita esittänyt Matias Onnenlehto (Laihian Luja) saavutti pronssia U17 ikäluokan EM-kisoissa Skopjessa Pohjois-Makedoniassa. Hänen painoluokka oli 71 kg ja painimuoto niin ikään ”klassinen”. Toukokuussa Pohjoismaiden mestaruuden Norjassa voittanut Onnenlehto osoitti olevansa myös maanosan kansainvälistä kärkeä. Hän pääsee vielä mittaamaan tasoaan U17 MM-kisoissa heinä-elokuun vaihteessa Ateenassa.
Aikaisemmin keväällä Harjun Woima Jyväskylää edustava Jonni Sarkkinen paini U23 EM-kisoissa Albanian Tiranassa pronssille sarjassa kr 82 kg. Sarkkinen osoitti edelleen kuuluvansa sarjan kansainväliselle huipulle, pronssimitali tuli kaksi vuotta sitten samassa ikäluokassa saavutetun Europanmestaruuden jatkoksi. Pariisin olympialaisissa Suomea edustanut urheilija tavoittelee vielä tulevana syksynä edustuspaikkaa ja menestystä sekä aikuisten että U23 MM-kisoissa.
Saavutettujen mitalien lisäksi viisi nuorta painijaa eteni mitaliotteluihin ja muita pistesijoituksia (7.-8.) tuli kolme, joten voidaan sanoa suomalaisten nuorten painijoiden onnistuneen alkukauden aikana laajalla rintamalla. Aikuisten EM-kisoissa huhtikuussa Bratislavassa Slovakiassa Suomi saavutti yhden viidennen sijan, kun Kuortaneen Kunnon Jenna Hemiä taipui niukasti pronssimitalilta naisten vapaapainin sarjassa 57 kg. Toisen pistesijan toi kahdeksanneksi sijoittunut Jonni Sarkkinen sarjassa kr 77 kg.
Olympiapainin (kreikkalais-roomalainen paini, naisten ja miesten vapaapaini) eri ikäluokkien MM-kilpailut 2025:
Lisäksi Veteraanien (35-60 v) MM-kisat (kr + vp) käydään Unkarin Tatabanyassa 7.-12.10.