Painitoiminta vahvistuu Lapissa, kun Painiliiton uusin jäsenseura Pohjolan Atleettiklubi on käynnistämässä lasten, nuorten ja aikuisten valmennustoimintaa Kittilän Levillä. Seurasta tuli samalla pohjoisin toimiva painiseura Suomessa. Suomalaisen painin lähes 120-vuotisessa historiassa ei liiton jäsenenä ole koskaan aiemmin ollut kittiläläistä seuraa. Seuran taustajoukoissa on useita Levillä nykyisin vaikuttavia painitaustaisia ihmisiä, jotka asuvat nykyisin vakituisesti tai tilapäisesti alueella. Painin osaamista ja kokemusta uudessa seurassa on runsaasti.
Pohjolan Atleettiklubin aktiivi, pitkän linjan painitoimija Mika Tuomi on iloinen positiivisesta vastaanotosta lajille. ”Eri ikäisiä harrastajia on jo ilmoittautunut useita kymmeniä ja uusia tiedusteluja tulee koko ajan lisää. Myös paikalliset palloiluseurat sekä muiden lajien urheilijat ovat kiinnostuneita yhteistyöstä, koska paini tiedetään erinomaiseksi liikuntataitoja sekä fyysisiä ominaisuuksia kehittäväksi lajiksi. Seuralla on vielä haussa tila, jossa painimatot voisivat olla jatkuvasti paikoillaan, ja joka muutoinkin soveltuisi monipuoliseen kamppailuvalmennukseen. Painimatto löytyy lainaksi Sodankylästä, naapuriseura Lapin Veikkojen painijaostolta. Sieltä on luvattu myös muunlaista tukea, joten yhteistyöstämme tulee varmasti antoisaa.” Mika Tuomi kiittelee.
”Levillä käynnistyy painitoiminta uuden seuran myötä ja Suomen suurin painiseura, Helsingin Paini-Miehet täytti eilen 90 vuotta. Lämpimät onnentoivotukset molemmille. Näiden seurojen väliin mahtuu lähes sata painiseuraa kattavasti ympäri Suomen. Niissä tehdään joka päivä merkittävää työtä lasten, nuorten ja muiden harrastajien hyväksi – Ei raha, vaan sydän edellä!” toteaa Painiliiton toiminnanjohtaja Pasi Sarkkinen.
Pohjolan Atleettiklubin lisäksi muut lappilaiset painiseurat ovat Kemin Into, Tornion Painiseura, sodankyläläinen Lapin Veikot, Rovaniemeltä tuleva Lapin Lukko sekä Pellossa toimiva Torniolaakson Painiseura. Kautta aikojen pohjoisin painiseura Suomessa ei uusi seura ole, sillä ivalolainen Lapin Kaira oli takavuosina vahva pohjoisen painiseura, jopa aivan kansallista kärkeä. Tällä hetkellä Lapin Kairassa ei ole aktiivista painitoimintaa.
Muut 2020-luvulla Painiliiton uusiksi jäsenseuroiksi tulleet seurat ovat Tampere Predators ja Tornion Painiseura vuonna 2021; Torniolaakson Painiseura vuonna 2022 sekä Evijärven Urheilijat ja Virtain Urheilijat vuonna 2023.