Matti Laakso on kuollut

Suruviesti Ilmajoelta kertoo, että kaksinkertainen kreikkalais-roomalaisen painin EM-mitalisti Matti Laakso on kuollut 3.11.2020. Vuonna 1966 hän sijoittui Länsi-Saksan Essenissä pidetyissä kisoissa toiseksi sarjassa 78 kg ja Italian Modenassa vuonna 1969 hän saavutti pronssia 82 kg sarjassa.

23.3.1939 syntynyt Matti Laakso eli lapsuutensa Ilmajoen Koskenkorvalla, josta siirtyi Vaasan kautta Ouluun, jossa hän toimi pitkään poliisina. Matti Laakso edusti Koskenkorvan Urheilijoita, Vaasan Voima-Veikkoja, Oulun Poliisi-Urheilijoita ja Oulun Pyrintöä. Matti Laakso paini vuosien 1956–1974 aikana 33 SM-mitalia (24 kultaa, 8 hopeaa ja 1 pronssi) viidessä eri painoluokassa (62–90 kg) halliten sarjojaan niin kreikkalais-roomalaisessa kuin vapaapainissa.

Laakso edusti Suomea kolme kertaa olympialaisissa (1960 Rooma, 1964 Tokio ja 1972 München), joista parhaimpana tuloksena oli Rooman olympialaisten 6. sija sarjassa 73 kg. MM-kisoissa hänen paras saavutuksensa oli 6. sija sarjassa 82 kg vuonna 1969. Pohjoismaiden mestaruuteen Laakso ylsi kuusi kertaa.

Matti Laakso muistetaan myös varmana maaottelupainijana, sillä mm. Suomi-Ruotsi maaotteluissa hän ei hävinnyt otteluakaan.

Eläkepäiviksi Laakso palasi Helena-vaimonsa kanssa Koskenkorvalle, josta muuttivat joitakin vuosia sitten Ilmajoen keskustaan.

Matti Laaksoa lämmöllä muistaen

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X