Pasi Sarkkinen Suomen Painiliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

tiedote julkaistu 16.11.2020 klo 12:30.

Kuva: Olympiakomitea

Pitkän uran urheilun järjestötehtävissä tehnyt LitM Pasi Sarkkinen on valittu Suomen Painiliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Pertti Vehviläistä, joka jää eläkkeelle 31.3.2021. Sarkkinen aloittaa tehtävässä 1.9.2021 ja väliajan vt. toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa liiton urheilukoordinaattori Antti Pekkala.

Pasi Sarkkinen (54) siirtyy Painiliittoon Olympiakomitean huippu-urheiluyksiköstä, jossa hän on toiminut kamppailu- ja voimailulajien lajiryhmävastaavana vuodesta 2013. Tehtävässään Sarkkinen on vastannut mm. Olympiakomitean ja Painiliiton välisestä huippu-urheiluun liittyvästä kanssakäymisestä ja toiminut kiinteässä yhteistyössä painimaajoukkueiden vastuuvalmentajien kanssa.

”Odotan suurella mielenkiinnolla Painiliiton toiminnanjohtajan tehtäviä. Liiton talous on kunnossa ja sekä hallituksella että henkilöstöllä on motivaatio kehittää toimintaa. Sitä ennen kuitenkin työskentelen nykyisessä tehtävässäni kamppailu- ja voimailulajien huippu-urheilijoiden sekä valmentajien tukena kohti Tokion olympialaisia. Liiton toiminta on siirtymävaiheen yli Antti Pekkalan luotettavissa käsissä”, kertoo Sarkkinen.

”Kiitän Painiliiton hallitusta ja puheenjohtaja Tuomo Karilaa joustavuudesta toiminnanjohtajan tehtävien siirrossa. Sarkkisen jatkaminen nykyisessä tehtävässä ensi syksyyn on tärkeää, sillä kamppailu- ja voimailulajeilta odotetaan vahvaa menestystä Tokiossa. Luonnollisesti haluamme varmistaa kaiken saatavissa olevan tuen huippujemme valmistautumisessa”, toteaa huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki.

Vahva ja monipuolinen lajitausta

Pasi Sarkkisella on pitkä kokemus ammattivalmennuksesta ja hän toimi painin päävalmentajana vuosina 2001-2004. Ennen päävalmentajakautta Sarkkinen toimi vuodesta 1994 lähtien nuorten maajoukkuevalmentajana sekä aikuisten maajoukkueen kakkosvalmentajana. Vuonna 2004 painijoiden menestyksen siivittämänä Suomen Valmentajat nimesi Sarkkisen vuoden yksilölajien valmentajaksi Suomessa. Työkokemusta Sarkkisella on lisäksi mm. valmennuskeskuksen johtajan tehtävistä Pajulahdessa sekä KIHU:n ja Liikuntatieteellisen tiedekunnan palveluksesta Jyväskylässä.

Sarkkisella on myös laaja kokemus eri järjestöjen luottamustehtävistä, kuten esimerkiksi toimimisesta Suomen Valmentajien puheenjohtajana (2007-2008), Suomen Ammattivalmentajien hallituksen jäsenenä (2002-2006) sekä Painiliiton hallituksen jäsenenä (2008-2012) ja valmennus- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtajana (2009-2012). Seuratoimintakenttä on myös Sarkkiselle hyvin tuttua, sillä hän on toiminut Harjun Woima Jyväskylän vapaaehtoisena painivalmentajana ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2009 lähtien.

”Uuden toiminnanjohtajan hakuprosessi oli kokonaisuudessa hyvin onnistunut. Haku herätti laajaa kiinnostusta ja tehtävää haki paljon erinomaisia hakijoita. Laajapohjainen työryhmä seuloi hakijoista potentiaalisimmat henkilöt juuri tähän tehtävään. Valinta kohdistui Sarkkiseen hänen koulutuksensa, vahvan lajiosaamisen ja todella monipuolisen järjestökokemuksen ansiosta,” kehuu hakuprosessia Painiliitossa vetänyt varapuheenjohtaja Pekka Paavola.

”Suomen Painiliitto haluaa kiittää eläkkeelle jäävää Pertti Vehviläistä ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstään liitossa” toteaa puheenjohtaja Tuomo Karila. Vehviläinen on hoitanut toiminnanjohtajan tehtäviä vuodesta 2005.

Lisätietoja:

Painiliiton puheenjohtaja Tuomo Karila: 050 462 4959
Tuleva toiminnanjohtaja Pasi Sarkkinen: 050 360 0036

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X