Suomen Painiveteraanikerho ry:n seuratuki v. 2026

Seurat, jotka järjestävät kilpailuja vuonna 2026, voivat hakea Suomen Painiveteraanikerho ry:ltä seuratukea yleisen sarjan kansallisten tai kansainvälisten kilpailujen stipendisarjoihin. Tuki voidaan myöntää vuoden aikana yhdelle seuralle ja ideana on, että tukea saisivat eri vuosina eri seurat.

Tuen suuruus on maksimissaan tuhat (1000) euroa, mutta myös pienempi summa on mahdollinen. Tuen myöntämisen ja tukisumman määräytymisen ehtona on, että kilpailujen järjestäjäseura osallistuu palkitsemisiin itse vähintään samalla summalla kuin Suomen Painiveteraanikerho.

Tuki kohdistetaan saajaseuran järjestämään kilpailuun Suomen Painiveteraanikerhon johtokunnan ja järjestäjän yhdessä sopimalla tavalla.

Vuoden 2026 hakemukset voi lähettää Suomen Painiveteraanikerhon sihteerin Joona Vuotin sähköpostiin 28.2.2026 mennessä: info(at)teamvuoti.fi.

Hakemus saa olla vapaamuotoinen, kuitenkin siihen on sisällyttävä vähintään perustiedot haun kohteena olevasta kilpailutapahtumasta, haettavan tukisumman suuruudesta (max. 1000 euroa) sekä seuran omasta panostuksesta palkitsemisiin. Hakemuksen pituus mieluiten noin yksi sivu. Päätöksen vuoden 2026 seuratuen saajasta tekee Suomen Painiveteraanikerhon johtokunta.

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X