Suomi Cupin 2014 tilanteet ja sääntöpäivitykset

Vuoden 2014 kreikkalais-roomalaisen painin Suomi Cup käynnistyi lauantaina 11.1. Kouvolassa, Herman Kare -turnauksessa. Kovatasoisen kansainvälisen turnauksen sarjavoittoihin suomalaisista ylsivät sarjassa 75 kg Teuvan Rivakan Henri Välimäki sekä sarjassa 98 kg Järvenpään Voimailijoiden Elias Kuosmanen. Samat miehet johtavat näin ollen myös Suomi Cupia ensimmäisen osakilpailun jälkeen.

Seurojen välisen kisan piikkipaikalta helmikuun alkupuolella Peräseinäjoella käytävään cupin toiseen osakilpailuun Mannin Matseihin lähtee Helsingin Haka ennen Oulun Pyrintöä, Ilmajoen Kisailijoita ja Tampereen Kooveeta.

Suomi Cupin tilanne 1/12 osakilpailun jälkeen

Seurojen välisen Suomi Cupin tilanne 1/12 osakilpailun jälkeen


Sääntöpäivitykset Suomi cupiin 2014:

FILA:n joulukuussa 2013 tekemien sarjamuutosten johdosta on kreikkalais-roomalaisen painin Suomi Cupin 2014 sääntöjä selvennetty sarjojen osalta vastaamaan FILA:n uutta sarjajakoa (59, 66, 71, 75, 80, 85, 98 ja 130 kg). Tämä koskee FILA-turnauksia sekä SM-kisoja.

Lisäksi FILA-turnausten osalta on tehty sääntöihin päivitys, jonka mukaan Ekstra-pisteiden saamisen edellytyksenä on, että sarjassa on vähintään yksi ulkomaalainen painija.

Työryhmän päätöksen mukaan II-tason osakilpailuissa sarjat ovat: 55, 59, 66, 75, 85, 98 ja 130 kg. Kaikissa sarjoissa tulee sallia 2 kg ylipaino. Sarjan 55 kg alarajaksi on määritelty 53 kg.

Säännöt ja ohjelma (päivitetty 13.1.2014)

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X