Tuomo Karila valittiin painin taustavoimaksi

Painin MM-mitalisti, ortopedi Tuomo Karila palkittiin Urheilugaalassa painin taustavoimana. Tuomo Karila (54) on ollut jo vuosikymmeniä merkittävä toimija painin kehittämisessä, urheilijoiden terveyden edistämisessä ja tarvittaessa hoitoon ohjaamisessa. Hänen syvällistä asiantuntemusta on hyödynnetty vammoja ennalta ehkäisevän valmennuksen lisäksi mm. urheilijoiden painonpudotukseen, tankkaukseen ja ravitsemuksen kokonaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Karila on ollut aina valmis auttamaan urheilijoita nopeasti ja mutkattomasti. Hän on operoinut uransa aikana lukemattomia huippu-urheilijoita, myös muista lajeista kuin painista.

Tuomo Karilan merkittävä vahvuus on omakohtainen kokemus huippu-urheilusta yhdistettynä korkeatasoiseen koulutukseen ja työkokemukseen. Huippu-urheiluvuosinaan hän saavutti MM-hopeaa kr.room painin sarjassa 82 kg Tampereen kotikisoissa. Lisäksi hän saavutti EM-hopeaa vuosina 1990 ja 1991 sekä nuorten EM-hopeaa (1988) ja MM-pronssia (1987). Hän on osallistunut yhteensä kahdeksan kertaa kesäolympialaisiin: nuorisoleiriläisenä 1988, urheilijana 1992 ja 1996 sekä lääkärinä/painijoukkueen johtajana 2000, 2004, 2008, 2012 ja 2016.

Karila on toiminut Olympiakomitean urheilijavaliokunnan puheenjohtajana sekä Olympiakomitean hallituksen jäsenenä vuosina 2001-2004. Lisäksi hän on toiminut Painiliiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 2018-2020.

Onnittelut Tuomolle valinnasta painin taustavoimaksi ja kiitos, että olet edelleen valmis toimimaan painin parhaaksi!

Haluatko painia?
  • Suomi
  • English
  • Haluatko painia?

    X

    Menu

    X