Veteraanikerhon kesäpäivät Varalassa 5. – 6.9.2020

Suomen Painiveteraanikerhon perinteisiä kesäpäiviä vietettiin 5.-6.9.2020 Tampereella Varalan Urheiluopistossa. Osallistujia oli nelisenkymmentä. Veteraanikerho oli huolehtinut paikalle ylimääräisiä käsidesejä, ja kukin pyrki itse edistämään yhteistä turvallisuutta sopivilla etäisyyksillä sekä esimerkiksi kekseliäillä tervehdyksillä, joilla kättelemistä korvattiin.

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta perinteinen ohjelma pystyttiin järjestämään. Lipunnoston jälkeen juotiin kahvit, ja Eino Grön tunnelmoi muutamalla laululla. Iltapäivällä päästiin kisailemaan tikanheiton ja petanquen parissa, ja tiukkoja taistoja puitiin vielä pitkään Varalan tarjoilemalla juhlaillallisella. Aterioimista vauhditti Pispalan sällin ja Sinirytmin tahti, ja ruuan jälkeen he tanssittivatkin väkeä iltamyöhään.

Lauantain Golf-turnaus peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mutta se ei paikalle saapuneita golffaajia hidastanut, he pelasivat silti.

Sunnuntaina oli vuosikokouksen aika. Kokouksessa Arto Savolainen nimettiin yksimielisesti painiveteraanikerhon uudeksi kunniapuheenjohtajaksi, ja hän otti ansaitun tittelin vastaan nöyrin kiitoksin. Markku Virtanen, Sirpa Autio ja Pertti Ukkola nostettiin kunniajäseniksi, hekin ovat jo vuosia olleet ansiokkaasti kerhon toiminnassa mukana. Lisäksi muun muassa päätettiin laskea kerhon jäsenten ikäraja täysi-ikäistymiseen, jotta nuoria saataisiin mukaan kerhon toimintaan.

Lisää kesäpäivien käänteistä kerrotaan Suomen Painiveteraanikerhon seuraavassa jäsenlehdessä, joka ilmestyy joulun alla.

Suomen Painiveteraanikerhon puheenjohtaja Teijo Salminen luovutti kunniakirjan uudelle kunniapuheenjohtajalle Arto Savolaiselle.

Teksti: Mervi Mäntylä
Kuva: Mauno Ketola

  • Suomi
  • English
  • X

    Menu

    X